sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Pieniä kuulumisia


Jeeesssshh... yhdellä lenkillä kävi semmoinen hassu pikku juttu.. Misha kiskas kivasti eteen ja sen kaulapanta meni rikki. Sen käyttö oli sit siinä. Ei oikein jäänyt reikää, jolloin sitä olisi voinut käyttää. Onneksi vastaan ei tullut sen erikoisempaa, kuin siperianhuskymme Taco.

 
Meillä on menny ihan hyvin. Harmi vain, että Mishan täytyy olla kotona aina niin pitkään. Mutta olen saanut opetettua sille sitä tassua kuonon päälle temppua ja kumartaminenkin menee jo tosi hyvin. Lisäksi perus maahan, istu, nouse seisomaan käskyjä pitää vähän hioa, mutta muuten menevät jo todella hyvin.

Hihnarähinä... Noh, onneksi voin lohduttautua sillä, ettei sukulaisenkaan nahka ollut niin kultamussukka vastaantulijoille. Molemmat ovat olleet aikamoisia piraija pöhisijöitä

lauantai 21. tammikuuta 2012

Luminen talvi

Misha on oppinut uusia temppuja, kuten kumartaa tai nousta ylös kun se istuu tai makaa. Lisäksi käymme nyt joka lauantai(yö) agitreenaamassa hallilla.