lauantai 29. lokakuuta 2011

Maalarit hommissa

Minulle oltiin annettu homma. Tein sen ihan työn ilosta, vähän niinkuin "vapaaehtoistyö". Alkuperäinen nakitus oli ryhtyä malliksi, mutta myöhemmin kun me taidehörhöt innostuimme, niin pääsin jopa maalaamaan heidän kellarin tiiliseinään. Tämä oli siis Tanjan koulutyö, johon aiheena kuului jokin tämmöinen "anime / manga / geisha" tyyppi.

Tavoite oli saada jotakin tällaista aikaan siihen seinälle:

 Noh, sain tehtyä sen, mutta päätimmekin, että silmästä tuleekin vihreä. Minun mielestäni työ ei oikein onnistunu (he he olen itsekriittinen), mutta pääasiahan oli, että muut tykkäsivät.

Misha oli päässyt mukaan Karkkilaan asti tekemään kanssani vähän maalaus hommia. Minulla ei ole nyt vielä siitä kuvaa, sillä saan ne vähän myöhemmin. Neiti oli maalauksen ajan ollut todella nätisti, mutta maskeerauksen ja kuvausten aikana se oli ihan sekopää! Hepuloi ja söi kaiken minkä irti sai.. Saimme kuitenkin kuvat otettua.

Kuva: Tanja Haverinen
Kuva: Tanja Haverinen
Kuva: Tanja Haverinen
Kuva: Tanja Haverinen
 
Kyllä, minulla ei ollut päätösvaltaa meikkien suhteen. Ensimmäistä kertaa jouduin kokemaan tekoripset.

Kaiken tämän jälkeen, kävimme lenkillä.. rannalla.

En saanut huijattua sitä sinne toista kertaa :'D
Kuva: Tanja Haverinen
Kuva: Tanja Haverinen
Kuva: Tanja Haverinen

12 vko
Kuva: Tanja Haverinen



tiistai 25. lokakuuta 2011

Pellolla

Kävimme pellolla Marin kanssa, jolla oli Siru mukana. Tottakai Misha oli mukana! Kun meidän piti taas mennä katsomaan lehmiä, niin huomasin, että hihnani oli hukkunut matkan varrella.. Onneksi se kuitenkin lopulta löytyi! :)

Kaikki kuvat Mari Lustig


Kävimme myös illalla Ojangossa taas ottamassa ohitustreenejä. Innostuttiin vähän treenaa putkeakin :D

maanantai 24. lokakuuta 2011

Maatilaelämää


Kävimme vähän "maalla" :) Siellä saimme tutustua hevosiin, kissoihin, muihin koiriin ja lampaisiin. Olimme jopa ensi kertaa yötä vieraassa paikassa.


sunnuntai 23. lokakuuta 2011

11 vko


Eilen meillä oli pitkä päivä. Olimme n. neljä tuntia Murren Murkinassa (koirien raakaruokakauppa) sosiaalistumassa. Olimme takahuoneessa, altaiden vieressä, ulkona, jossa on kehä 1 vieressä.. Mutta hienointa siellä kaupassa oli, kun treenasimme noutoa (naksuttelin aina kun kuono osui kapulaan) samalla kun työmaa pauhasi vieressä. Kuului sirkkelin ääntä, poraa ja mitä kaikkea.

Kuitenkin kahden jälkeen kävimme Novalla ottamassa ohitustreenejä ja tutustuttiin pauhuvaan koskeen. Lopuksi suostuin siihen, että Misha taas leikkisi Titon kanssa. Aluksi oltiin niin "oh mai tuo iso musta mies aikoo syödä mut!", mutta lopuksi uskaltauduttiin vähän leikkiä ;D

Ohitustreenit meni ihan ok hyvin. Ei räksytetty paljoa mitään. Tein sitä ehkä vähän liian kauan, sillä namit loppu kesken ja meikäläinen ei enään kiinnostanut.. Naapurin pallo oli niin paljon kivempi!


keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Pieni matkaaja


Eilen tapahtui niin paljon kaikkea, hyvä että ees muistan puoliakaan niistä.

Maailmanmatkalla
Ensin me menimme autolla Marin kanssa Klaukkalan eläinlääkäriin hakemaan Donnalle lääkkeitä. Sen jälkeen jäin kahvilan ulkopuolelle odottamaan Mishan kanssa, kun toinen kävi hakemassa sieltä meille salaatit ja pari leivosta. Siinä tuli hyviä ohitus, sosiaalistamis ja kontaktritreenejä.

Tämän jälkeen käytiin juoksemassa pellolla ja ohiteltiin lehmiä. Olivat oikein hieno yleisö! :D Kaiken lisäksi ne olivat ryhmittäytyneet yhteen kasaan siihen aidan viereen ja katsoivat meitä, kun vain ravasimme ohi monta kertaa. Hiukan pistettiin ähinäksi, mutta lopussa leikimme.

Sitten ajoimme käymään Mustissa ja Mirrissä. Sieltä ostimme uuden pannan ja luun.. Käytiin muissakin kaupoissa, jolloin Misha opetteli autossa yksinoloa ja käteeni tarttui mukaan aktivointipallo ja hihna..

Illalla Ojangossa
Illalla käytiin Ojangossa, kun pimeä oli jo laskeutunut. Misha nimittäin pelkää pimeää ja vieraita koiria. Siksi menimme sinne, jossa oli paljon koiria treenaamassa. Aluksi meni ihan ok, jonka jälkeen mamma mokasi. Meni yksi ohitus niin penkin alle kuin vain voi ollakaan. Misha nimittäin sai haukuttua toiselle koiralle koko ohituksen ajan.. Näin ei siis saisi koskaan tapahtua!

Sitten kun Mari oli selittänyt asoita, jossa se ehdotti vaikka juoksemista, kunhan vain saan koiran huomion, niin koiran ohittaessa ja Mishan ärähtäessä, lähtin FIUH juokemaan toiseen suuntaan koira perässä ja kehuskelin, kun se oli unohtanut toisen. Tätä harrastaessamme heken, niin johan alkoi muutkin ohitukset sujumaan. Kohta me jo istuimme tuolilla syöden nappuloita, eikä ähisty ollenkaan toisille. Mari jo alkoi laskea, kuinka monta täydellistä ohitusta tehtiin :D Lopuksi me jo leikittiin eikä piitattu muista.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Pentutreffit


Tänään tuli käytyä pentutreffeillä, mitkä oli Viikissä. Oli oikein onnistunut reissu, vaikka alussa muristiin ja haukuttiin muille, mutta lopussa oltiin todella nätisti. Remmirähjästä tuli mallikoira :'D

Kaikki kuvat on ottanut Mari.